Milf area deitti chat

milf area deitti chat

Hämmennyimme täysin ja katsoimme toisiamme. Tämä poika ehdotti että mentäisiin hyttiimme ja he näyttäisivät yllätyksensä. Vaimoni sanoi että kiitos ei hämillään ja en osannut sanoa mitään. Pojat jatkoivat jututtamista ja vaimoni kehumista. Katsoimme toisiamme ja selvästi menimme kumpikin kipsiin.

Sanoin että no käydään katsomassa yllätyksenne ja ajattelimme että haluaisivat ehkä halata ja suukottaa vaimoani lisää. Vaimoni nautti selvästi yhä enemmän kehuista ja olimme kumpikin hieman vapautuneita juodessamme illan aikana mutta emme voineet sanoa että olisimme olleet erityisen humalassa.

Avatessani hytin oven kuulin vaimoni kiljaisun ja tämä poika nosti vaimoni ilmaan vaikka oli hieman rehevä, sellainen ihanan seksikkään rehevä nainen ja kaatoi sängylle suudellen häntä samalla kun nosti vaimoni tiukkaa hametta lantiolle. En tajua vieläkään missä välissä oli kaivanut kovettuneen kyrpänsä esiin ja työnsi sen vaimooni , mutta me kumpikin menimme ihan puihin siinä tilanteessa ja emme pystyneet tajuamaan mitä oli tapahtunut.

Vaimoni katsoi hämmentyneenä ja pyöräytteli silmiään jolloin tajusin että kokee nautintoa. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan.

Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin. Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa. Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä.

Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma. Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta.

Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon. Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun. Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi.

Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu.

Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä.

Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä. Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin.

Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä. Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä. Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa. Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä.

Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan. Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni. Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin. Kerran me päädyimme keskustelemaan tupakanpoltosta ja siinä tilaisuudessa minulta karkasi tieto, että olen jo kuukausia salaa harjoitellut sitä, olihan puheessani tietysti hyvän miehen lisää, tosi asiassa olin muutaman kerran kokeillut ja tiesin, että jos testiin joudun niin pystyn henkeen vetämään ilman köhimistä.

Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti.

Kaikkia meitä nauratti moinen uhkaus, jopa minua. Jotenkin Topin sanominen pysäytti tilanteen ja asia oli minusta loppuun käsitelty. Mutta kohta joku porukoista sanoi, että minut on piiskattava, koska isänsäkin piiskaa, niin on sinunkin se tehtävä.

Ne osasivat kyllä painostaa Topia, epäilivät että sillä ei voimat riitä eikä sillä ole oikein miehen luonnetta, piiskan antaminen vaatii riskin, päättäväisen ja määrätietoisen miehen, löperön on turha sellaiseen ryhtyä. Sitten ne kertoivat kuinka isä tapaa minua piiskata. Tosin viimeisestä löylytyksestä on jo vuoren verran, mutta en minä sitä niillen sanonut, se oli sen verran nolo juttu. Kävihän se Topi lopulta minuun kiinni ja pyöritti oikein vahvemman oikeudella. Minä tiesin, että se on riski jätkä, mutta nyt minä sen myös tunsin.

Joka ainoa yritykseni estää Topia retuuttamasta minua lopetettiin alkuunsa. Kamppaillukaverini oli tuolloin varmaan vuotias, mutta varmasti riskimpi kuin isäni. Ja lopputuloskin selvisi kohta. Minä makasin housut linkussa Topin polvilla ja veljellinen koura tanssi pakaroillani ja sellianen ihme tapahtui, että kun minua pyllylle mäiskittiin, niin jostain syystä slmistäni alkoi vuotamaan vesi.

Kun Topi nosti minut ylös kaikki näkivät, että jotakin valui poskillani. Topi auttoi minua nostamaan housuni ja veti sitten minut viereensä istumaan ja sanoi: Vajaan kymmenen sekunttia minä melkein uskoin mitä se sanoi ja se lohdutti minua ja torjui sieluani joutumasta hylätyksi yksinäisyyden syövereihin. Olen minä Topin kanssa kahdenkesken monta kertaa puhunut tuon illan tapahtumista ja vieläkin minä olen sitä mieltä, että siinä on koko maakunnan riskein ja fiksuin kaveri.

Tajusimme silloin jotain mikä sai meidät kauhistumaan, kun aluksi vetivät kaksi kierrosta hyvin nopeaan tahtiin ja kaikki varmasti ottivat vähintään kolmesti vaimoni. Todelliset pikapanot, mutta silti syntymäpäiväsankari sai usean nautinnollisen orgasmin. Ei pahemmin liikuttu risteilyn aikana laivalla sen jälkeen ja vaimoni suihkutteli itseään useaan kertaan. Päiväpeitto oli niin sotkussa että voi vaan kuvitella mitä siivooja oli ajatellut.

Olihan yllätyksellinen risteily eikä tule enää varmaan toistumaan, mutta olihan kokemus ja järkytys. Myöhemmin kerroin poikien iästä ja vaimoni järkyttyi asiasta ja meni joku aika, mutta nyt asiasta on tullut meille yhteinen kiihottava tekijä ja salaisuus, mitä hyvin harva varmaan kokee koskaan ja ei varmaan kukaan edes fantasioi.

Pojat ovat varmaan kerskuneet asialla, mutta täytyy antaa tunnustus että olivat panomiehiä nuoresta iästään huolimatta ja terveitä, koska vaimoni kävi tarkastuksessa kotiin tullessa eikä mitään ollut, joten voimme siltä osin huokaista helpotuksesta. Tuntuu edelleen uskomattomalta ja tuo meidän suhteeseen kipinää.

Tämä tapahtui jo viisi vuotta sitten kun vaimoni täytti 50 ja olimme sitä juhlimassa laivalla. Tapansa mukaan vaimo oli pukeutunut seksikkäästi ja meillä oli hauska ilta. Päätimme lähteä hyttiin nauttimaan toisistamme. Matkalla tapasimme hississä neljä nuorta miestä ja kertoivat olevansa pelimatkalla. Kehuivat vaimoa kauniiksi ja seksikkääksi saaden vaimoni punastumaan voimakkaasti. Tulivat ulos hissistä samassa kerroksessa ja lähtivät kävelemään kanssamme ja juttelimme, kuinka olemme juhlimassa vaimoni 50 v juhlia ja pojat halusivat antaa onnitteluhalauksen suukolla.

Vaimo hämmentyi ja naurahti suostuen halaukseen ja suukkoon selvästi hämmentyneenä. Pojat kehuivat kuinka kaunis ja seksikäs vaimoni on juhlapäivänään. Sitten koimme jotain todella yllättävää kun yksi pojista ehdotti, että järjestäisivät yllätyksen vaimolleni ja heillä olisi tunti aikaa, koska heillä oli sovittu joukkueen yhteinen kokoontuminen.

Hämmennyimme täysin ja katsoimme toisiamme. Tämä poika ehdotti että mentäisiin hyttiimme ja he näyttäisivät yllätyksensä. Vaimoni sanoi että kiitos ei hämillään ja en osannut sanoa mitään. Pojat jatkoivat jututtamista ja vaimoni kehumista. Katsoimme toisiamme ja selvästi menimme kumpikin kipsiin. Sanoin että no käydään katsomassa yllätyksenne ja ajattelimme että haluaisivat ehkä halata ja suukottaa vaimoani lisää. Vaimoni nautti selvästi yhä enemmän kehuista ja olimme kumpikin hieman vapautuneita juodessamme illan aikana mutta emme voineet sanoa että olisimme olleet erityisen humalassa.

Avatessani hytin oven kuulin vaimoni kiljaisun ja tämä poika nosti vaimoni ilmaan vaikka oli hieman rehevä, sellainen ihanan seksikkään rehevä nainen ja kaatoi sängylle suudellen häntä samalla kun nosti vaimoni tiukkaa hametta lantiolle.

En tajua vieläkään missä välissä oli kaivanut kovettuneen kyrpänsä esiin ja työnsi sen vaimooni , mutta me kumpikin menimme ihan puihin siinä tilanteessa ja emme pystyneet tajuamaan mitä oli tapahtunut. Vaimoni katsoi hämmentyneenä ja pyöräytteli silmiään jolloin tajusin että kokee nautintoa. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan.

Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin. Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa. Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma.

Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta. Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon.

Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun. Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu.

Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä.

Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä.

Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä. Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita.

Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä. Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa. Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä. Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan.

Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni. Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin. Kerran me päädyimme keskustelemaan tupakanpoltosta ja siinä tilaisuudessa minulta karkasi tieto, että olen jo kuukausia salaa harjoitellut sitä, olihan puheessani tietysti hyvän miehen lisää, tosi asiassa olin muutaman kerran kokeillut ja tiesin, että jos testiin joudun niin pystyn henkeen vetämään ilman köhimistä.

Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti. Kaikkia meitä nauratti moinen uhkaus, jopa minua. Jotenkin Topin sanominen pysäytti tilanteen ja asia oli minusta loppuun käsitelty. Mutta kohta joku porukoista sanoi, että minut on piiskattava, koska isänsäkin piiskaa, niin on sinunkin se tehtävä.

Ne osasivat kyllä painostaa Topia, epäilivät että sillä ei voimat riitä eikä sillä ole oikein miehen luonnetta, piiskan antaminen vaatii riskin, päättäväisen ja määrätietoisen miehen, löperön on turha sellaiseen ryhtyä.

Sitten ne kertoivat kuinka isä tapaa minua piiskata. Tosin viimeisestä löylytyksestä on jo vuoren verran, mutta en minä sitä niillen sanonut, se oli sen verran nolo juttu. Kävihän se Topi lopulta minuun kiinni ja pyöritti oikein vahvemman oikeudella.

milf area deitti chat Palasin hytille jossa vaimoni oli raukeana ja istui hame yhä edelleen lantiolla suihkun lattialla suihkuttaen itseään sanoen pillunsa olevan kuin tulessa. Ei pahemmin liikuttu risteilyn aikana laivalla sen jälkeen ja vaimoni suihkutteli itseään useaan kertaan. Oletko varma, että haluat jatkaa? Keskustelimme tapahtuneesta ja vaimoni kysyi että onko minun silmissäni huono ja mitä ajattelen. Naughtybook on helposti saatavilla oleva yhteisöpalvelu internetissä, joten seuraa voi etsiä millon vain ja missä vain.

Milf area deitti chat -

Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Naughtybook on helposti saatavilla oleva yhteisöpalvelu internetissä, joten seuraa voi etsiä millon vain ja missä vain. Nuo pojat vaikuttivat vanhemmilta ja olivat juuri nussineet vaimoani useaan kertaan, joka oli täyttänyt 50 v. Tämä poika ehdotti että mentäisiin hyttiimme ja he näyttäisivät yllätyksensä. Minä makasin housut linkussa Topin polvilla ja veljellinen koura tanssi pakaroillani ja sellianen ihme tapahtui, että kun minua pyllylle mäiskittiin, niin jostain sihteeriopisto escorts seksi keskustelu slmistäni alkoi vuotamaan vesi. Todelliset pikapanot, mutta silti syntymäpäiväsankari sai usean nautinnollisen orgasmin.

Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu. Vaimoni oli hiestä märkänä.

Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä.

Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä. Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini.

Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä. Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä.

Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa. Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä. Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan. Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni.

Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin. Kerran me päädyimme keskustelemaan tupakanpoltosta ja siinä tilaisuudessa minulta karkasi tieto, että olen jo kuukausia salaa harjoitellut sitä, olihan puheessani tietysti hyvän miehen lisää, tosi asiassa olin muutaman kerran kokeillut ja tiesin, että jos testiin joudun niin pystyn henkeen vetämään ilman köhimistä.

Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti.

Kaikkia meitä nauratti moinen uhkaus, jopa minua. Jotenkin Topin sanominen pysäytti tilanteen ja asia oli minusta loppuun käsitelty. Mutta kohta joku porukoista sanoi, että minut on piiskattava, koska isänsäkin piiskaa, niin on sinunkin se tehtävä. Ne osasivat kyllä painostaa Topia, epäilivät että sillä ei voimat riitä eikä sillä ole oikein miehen luonnetta, piiskan antaminen vaatii riskin, päättäväisen ja määrätietoisen miehen, löperön on turha sellaiseen ryhtyä.

Sitten ne kertoivat kuinka isä tapaa minua piiskata. Tosin viimeisestä löylytyksestä on jo vuoren verran, mutta en minä sitä niillen sanonut, se oli sen verran nolo juttu. Kävihän se Topi lopulta minuun kiinni ja pyöritti oikein vahvemman oikeudella. Minä tiesin, että se on riski jätkä, mutta nyt minä sen myös tunsin. Joka ainoa yritykseni estää Topia retuuttamasta minua lopetettiin alkuunsa.

Kamppaillukaverini oli tuolloin varmaan vuotias, mutta varmasti riskimpi kuin isäni. Ja lopputuloskin selvisi kohta. Minä makasin housut linkussa Topin polvilla ja veljellinen koura tanssi pakaroillani ja sellianen ihme tapahtui, että kun minua pyllylle mäiskittiin, niin jostain syystä slmistäni alkoi vuotamaan vesi.

Kun Topi nosti minut ylös kaikki näkivät, että jotakin valui poskillani. Topi auttoi minua nostamaan housuni ja veti sitten minut viereensä istumaan ja sanoi: Vajaan kymmenen sekunttia minä melkein uskoin mitä se sanoi ja se lohdutti minua ja torjui sieluani joutumasta hylätyksi yksinäisyyden syövereihin.

Olen minä Topin kanssa kahdenkesken monta kertaa puhunut tuon illan tapahtumista ja vieläkin minä olen sitä mieltä, että siinä on koko maakunnan riskein ja fiksuin kaveri. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan.

Etsi Toggle navigation Valikko. Deittisivusto Milf-area tuo kuumimmat puumat ja komeimmat kollit yhteen. Uusi hotti saitti löytyy täältä: Kaveruuden hinta Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Tietokoneprofiileja tissikkäistä naisista, kuvat naisista lainattu netistä ja automaatti vastaa jotain tönkköä että me miehet pysyttäisiin linjoilla.

Premiumtili uskomattoman vaikea sulkea. Kiva puhua englanniksi oma nimi, puhelinnumero, käyttäjätunnus ja sähköpostiosoite Eli ei siellä kukaan ole ja sulkemattomat premium tilit maksaa euroa kuussa. Tällä sivustolla on kytkös johonkin muille vastaavanlaiselle sivustolle, joilta olen saanut bannit. En nimittäin pysty rekisteröitymään. Sitä yrittäessäni tulee ilmoitus että käyttämälläni sähköpostiosoitteella ei voi rekisteröityä, vaikka se olisikin ihka uusi.

Johtopäätös on se, että järjestelmä on asettanut minulle rekisteröitymiseston IP-osoitteen perusteella. Ongelma ei siis ole käyttämässäni sähköpostiosoitteessa.

Monistettu useaksi rinnakkaiseksi sivustoksi. Pelkkää pluffia koko juttu. Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia.

Viesti on mainos tai massapostitus. Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan.

Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin. Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa.

Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma. Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta. Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon.

Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun. Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu.

Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen.

Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä. Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä.

Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä. Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä. Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa. Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä.

Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan. Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni. Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin. Kerran me päädyimme keskustelemaan tupakanpoltosta ja siinä tilaisuudessa minulta karkasi tieto, että olen jo kuukausia salaa harjoitellut sitä, olihan puheessani tietysti hyvän miehen lisää, tosi asiassa olin muutaman kerran kokeillut ja tiesin, että jos testiin joudun niin pystyn henkeen vetämään ilman köhimistä.

Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti. Kaikkia meitä nauratti moinen uhkaus, jopa minua. Jotenkin Topin sanominen pysäytti tilanteen ja asia oli minusta loppuun käsitelty. Mutta kohta joku porukoista sanoi, että minut on piiskattava, koska isänsäkin piiskaa, niin on sinunkin se tehtävä.

Ne osasivat kyllä painostaa Topia, epäilivät että sillä ei voimat riitä eikä sillä ole oikein miehen luonnetta, piiskan antaminen vaatii riskin, päättäväisen ja määrätietoisen miehen, löperön on turha sellaiseen ryhtyä. Sitten ne kertoivat kuinka isä tapaa minua piiskata. Tosin viimeisestä löylytyksestä on jo vuoren verran, mutta en minä sitä niillen sanonut, se oli sen verran nolo juttu.

Kävihän se Topi lopulta minuun kiinni ja pyöritti oikein vahvemman oikeudella. Minä tiesin, että se on riski jätkä, mutta nyt minä sen myös tunsin. Joka ainoa yritykseni estää Topia retuuttamasta minua lopetettiin alkuunsa. Kamppaillukaverini oli tuolloin varmaan vuotias, mutta varmasti riskimpi kuin isäni.

Ja lopputuloskin selvisi kohta. Minä makasin housut linkussa Topin polvilla ja veljellinen koura tanssi pakaroillani ja sellianen ihme tapahtui, että kun minua pyllylle mäiskittiin, niin jostain syystä slmistäni alkoi vuotamaan vesi. Kun Topi nosti minut ylös kaikki näkivät, että jotakin valui poskillani.

Topi auttoi minua nostamaan housuni ja veti sitten minut viereensä istumaan ja sanoi: Vajaan kymmenen sekunttia minä melkein uskoin mitä se sanoi ja se lohdutti minua ja torjui sieluani joutumasta hylätyksi yksinäisyyden syövereihin.

Olen minä Topin kanssa kahdenkesken monta kertaa puhunut tuon illan tapahtumista ja vieläkin minä olen sitä mieltä, että siinä on koko maakunnan riskein ja fiksuin kaveri. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Seksiseuraa viikonlopuksi täältä!!!

Deittisivusto Milf-area tuo kuumimmat puumat ja komeimmat kollit yhteen. Flirtfair on deittipalvelu, joka on suunnattu seksiseuraa — ei parisuhdetta - etsiville naisille ja miehille. Palvelun käyttäjissä on niin sinkkuja, jotka haluavat toteuttaa fantasioitaan kuin pareja, jotka haluavat piristää seksielämäänsä kokeilemalla jotain uutta. Flirtfairiin rekisteröityy päivittäin uutta jäsentä maailmanlaajuisesti ja käyttäjiä on tähän mennessä jo yli 3 miljoonaa.

Sexpartner on deittipalvelu, joka tarjoaa miehille ja naisille mahdollisuuden etsiä jotan muuta kuin pitkäaikaista parisuhdetta. Sexpartnerin avulla palveluun rekisteröityneet voivat täydentää eroottista elämäänsä ja tavata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista.

Naughtybook on helposti saatavilla oleva yhteisöpalvelu internetissä, joten seuraa voi etsiä millon vain ja missä vain. Kypsääseuraa on alusta casual datingille, joka vetoaa ihmisiin, jotka etsivät kokenutta ja varttunutta seuraa ympäri Suomea. Kokenutta ja varttunutta seuraa ympäri Suomea! Badults on alusta casual datingille joka vetoaa ihmisiin, jotka etsivät parhaillaan avoimia suhteita ja haluavat parantaa seksielämäänsä.

Kaikki mahdollisuudet löydät täältä: Kaveruuden hinta Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Milf area fi on rahastuspaikka. Siellä ei ole oikeita profiileja. Milf area fi feikkiprofiileita jotka vastaavat automaattisesti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *